Historia
SAVINIEMESTÄ SAVIRANTAAN
Mehiläishoito alkoi sukumme tilalla Saviniemessä Antrean Karjalassa Lyyli Rouhiaisen tullessa miniäksi taloon.
Miehensä Matti Kuisman kanssa alkoivat he opiskella mehiläishoitoa 1920-luvun alkupuolella. 1930-luvulla tarhaus oli jo saavuttanut noin 30:n pesäyhdyskunnan määrän, mikä silloisen hoitotietämyksen mukaan oli varsin huomattava määrä.
Kuisman tarha olikin yksi Viipurin läänin ns. tarkkailutarha, joka mainittiin Mehiläinen-lehdessäkin vuonna 1933.
Tumma, suomalainen mehiläisrotu oli haasteellista hoidettavaa mm. aggressiivisen käytöksen ja parveilutaipumuksen sekä silloisen kalustonkin takia. Ilmasto Vuoksen rannalla oli kuitenkin otollinen mehiläistaloudelle. Se vastasi Etelä-Suomen rannikon lämpö- ja mikroilmastosummaa.
Tummat pilvet 1939 muuttivat kuitenkin Karjalan heimon suunnitelmat. Tuli äkkilähtö, vain tarpeelliset voitiin ottaa mukaan. Lyylin ja Matin mehiläiset jäivät joulukuussa 1939 oman onnensa nojaan. Syksyllä 1941 Antrean seudun puhdistus- ja raivausryhmä saapui Saviniemeen, ja kappas vain, kaiken muun lisäksi löytyivät mehiläispesätkin.
Hoito vaan ei ollut ihan mehiläishoitokirjojen mukaista, vaan tilalle oli astunut puna-armeijan palvelusohjesääntö. Toveri oli siirtänyt mehiläiset muutaman sadan metrin päähän alkuperäisestä paikasta Vuoksen rantaan, johon oli rakennettu konekiväärilinnoitus. Vankat puupesät oli täytetty hiekalla ja niistä oli muodostettu jonkinlainen taistelubunkkeri.
Matti Kuisma tyhjensi pesät, siirsi ne alkuperäisille paikoille, ja 1942 syksyllä Saviniemessä saatiin taas maistaa omaa tuoretta hunajaa.
Kesällä 1944 pesät jäivät lopullisesti uusille isännille.
Evakkomatka päätyi Hämeeseen, Janakkalan Viralaan, uuteen ympäristöön, uudelle tilalle Savirantaan. Lyyli ja Matti kuitenkin saivat hankituksi uusia mehiläisiä, ja jo 1948 kesällä olikin hunajata tarjolla.
Lyylin ja Matin poika Lauri oli opissa mehiläisten parissa ja vuosina 1950-2004 hän hoiti innokkaasti pesiä. Mm. emon kasvatus ja jalostus kuuluivat hoito-ohjelmaan maatalouden sivutoimena. Pesätyyppinä säilyi puinen Allas- ja Zander-kalusto, josta luovuttiin 1990-luvun lopulla ja siirryttiin Langstroth-tyyppisiin styroxpesiin keveyden ja saatavuuden takia.
Laurin poika Ilpo luotsaa tänä päivänä Savirannan tilan hunajantuotantoa. Vuonna 2003 uudistettiin linkoomorakennus vastaamaan nykypäivän elintarviketiloja koskevia säädöksiä. Samoihin aikoihin tuotimme australialaisen linkouslinjan, joka on vastannut tehokkuudeltaan odotuksia. Rahtilinkous toisille mehiläistarhaajille onkin huomattava osa syksyn sadonkorjuu-urakkaa.